Ketkä voivat osallistua anomaliaan?

Anomalia on avoin ja ilmainen tapahtuma kaikille.  Jokainen kentälle saapuva vihreän puolen agentti auttaa meitä kohti voittoa.

Anomaliassa ei ole taso- tai kokemusvaatimuksia. Pelaajien olisi kuitenkin hyvä olla vähintään tasolla 8, jotta parhaat aseet ovat käytössä. Anomaliaan matkaava saa varmasti tarvittaessa levelöintiapua omasta paikallisryhmästään ja muilta anomaliaan lähtijöiltä. Joten jos et ole vielä tasolla 8, ilmoittaudu silti mukaan. Yhteisö auttaa sinut levelöitymään. Jokainen mukana oleva agentti on joka tapauksessa merkittävä etu. Tiimien vetäjät perehdyttävät anomaliakentällä toimimiseen ennen pelin alkua, joten voit tulla paikalle ilman sen kummempia pohjatietoja.

Tyypillisesti anomaliaviikonloppuna tulee liikuttua varsin paljon. Ei ole lainkaan tavatonta, että päivän tai yön päätteeksi askelmittari näyttää jopa 20 000 – 30 000 askelta. Välttämätöntä paljon liikkuminen ei kuitenkaan ole. Jokainen agentti toimii anomaliassa juuri omalla tavallaan. Merkittävät liikuntarajoitteet kannattaa kuitenkin tuoda tiimin tietoon mahdollisimman hyvissä ajoin, jotta pelialueelta voidaan etsiä parhaiten sopivia tehtäviä. Varsinaisten jalkatiimien lisäksi anomalioissa on usein myös organisoituja pyörätiimejä sekä mahdollisesti muitakin erityistehtäviä. Kerro siis tiiminvetäjällesi myös, jos olet tosi nopea juoksemaan. 

Ensimmäiseen anomaliaansa osallistuva saattaa säikähtää nähdessään inventaariosuosituksen. Inventaario on siis tarkoitus varustaa anomaliakuntooon ennen anomaliaan lähtemistä. Suositus vaihtelee anomalian säännöistä ja strategiasta johtuen, mutta tyypillisesti:

  • Yli tuhat 8-tason pommia
  • Satoja Aegis-kilpiä
  • Nippu ADA- ja Jarvis -viruksia
  • Kasa Lawson -kuutiota

Näistä oikeasti ainoa haastavin Aegis-määrä. Aegiksia kannattaakin ehkä säästellä paikallispelissä, jos meinaa anomaliaan osallistua. Aegis-kilven vahvuus korostuu anomaliapelissä, jossa samaa porttia saattaa pommittaa 50 pelaajaa, kymmenien pelaajien jatkuvasti ladatessa, lisätessä uusia kilpiä ja resonaattoreita pudonneiden tilalle. Paikallisyhteisöltä saa usein pyytämällä Aegiksia, viruksia ja anomaliassa tarvittavaa varustusta, joten kaikkea ei tarvitse pystyä keräämään itse.

Lisäksi ennen anomaliaa järjestään usein farmeja:  anomaliaan lähtevät kokoontuvat farmaamaan anomaliassa tarvittavan pommivaraston yhdessä. Myös paikan päällä anomaliakaupungeissa kasiportteja yleensä riittää, joten viimehetken farmausta voi ehtiä tehdä paikan päälläkin. Tämän lisäksi on hyvä muistaa että invisuositus on vaan suositus. Varusteita tasataan tiimin kesken ja on selvää että esimerkiksi syrjäisemmällä paikkakunnalla asuvalla anomaliataistelijalla on paljon huonommat mahdollisuudet varustautua itsenäisesti. Ingress on vahvasti tiimipeli, ja tiimin muista jäsenistä pidetään huolta ja varmistetaan, että kaikilla on hyvät varusteet kentällä.

Anomaliaan voi valmistautua monin eri tavoin.

 

Seuraava osassa kerrotaan mitä huomioida anomaliamatkaa suunnitellessa